TYHY- JA VIRKISTYSPÄIVÄT

Yhteinen päivä Annan Kartanolla tekee ihmeitä!

TYHY- JA VIRKISTYSPÄIVÄT

TYHY- ja virkistyspäivät Helsingissä

Yhteinen päivä tekee hyvää

Irti toimistolta, hyvän ruoan äärelle ja tekemään jotain yhdessä.

Annan Kartano tarjoaa yrityksille ja työyhteisöille viihtyisät puitteet TYHY-päiviin, virkistyspäiviin ja tiimipäiviin Helsingissä. Tuomarinkylän historiallinen kartanomiljöö ja vehreä ympäristö tuovat päivään aivan oman tunnelmansa – vaikka ollaan edelleen Helsingissä.

Virkistyspäivä voidaan rakentaa rennon yhdessäolon, hyvän ruoan ja yhteisen tekemisen ympärille. Päivä voi olla muutaman tunnin irtiotto arjesta tai kokonainen päivä aamusta iltaan.

Hyvä ruoka kokoaa porukan yhteen

Ruoka on usein yksi virkistyspäivän parhaista hetkistä. Annan Kartanossa päivän tarjoilut valmistetaan omassa keittiössämme ja suunnitellaan ryhmän ohjelmaan sopiviksi.

Päivä voi alkaa aamiaisella tai aamukahvilla, jatkua yhteisellä lounaalla ja päättyä iltapäiväkahveihin tai illalliseen. Tarjoilut ja aikataulu rakennetaan sen mukaan, millaisen päivän haluatte viettää.

Mitä tehtäisiin yhdessä?

Virkistyspäivän ohjelman ei tarvitse olla suorittamista. Tärkeintä on löytää juuri omalle porukalle sopiva tapa viettää aikaa yhdessä.

Tuomarinkylän kartanomiljöö ja sen ympäristö tarjoavat mahdollisuuksia monenlaiseen tekemiseen. Yhteistyökumppaneidemme kautta päivään voidaan yhdistää esimerkiksi taidetta ja luovaa tekemistä, hyvinvointia ja liikuntaa, luontoaktiviteetteja sekä hevosiin ja talliympäristöön tutustumista.

Ohjelmaksi voi aivan yhtä hyvin riittää hyvä ruoka ja kiireetön yhdessäolo. Kaikkien virkistyspäivien ei tarvitse sisältää kilpailua, rastirataa tai tiukkaa minuuttiaikataulua.

Esimerkiksi tällainen päivä?

klo 9.00 Aamiainen ja päivän aloitus
klo 10.00 Yhteistä ohjelmaa
klo 12.00 Lounas Annan Kartanossa
klo 13.30 Valittu aktiviteetti tai vapaampaa yhdessäoloa
klo 15.30 Iltapäiväkahvit

Tai aloitetaan vasta iltapäivällä, tehdään jotain yhdessä ja päätetään päivä hyvään illalliseen.

Ohjelma on vain esimerkki – päivä rakennetaan teidän porukkanne mukaan.

Entä jos päivään kuuluu myös kokous?

Virkistyspäivään voidaan yhdistää myös kokous, koulutus tai yhteistä työskentelyä. Kokoustiloista, tekniikasta ja kokouspäivien tarjoiluista löydätte tarkemmat tiedot omalta sivultaan.

Tutustu Annan Kartanon kokouspalveluihin →


Esimerkkejä aktiviteeteista

Hyvinvointia, lempeää  liikettä ja rentoutusta!

Eveliina Rusi on hyvinvoinninopas, asahi-ohjaaja ja koulutettu hieroja.
Eveliinan yrityksen Hyvä Polku Oy:n missio on  saada jokaisesta hymyilevä, ryhdikäs ja hyvinvoiva itsensä esiin. Tutustu Hyvä Polku Oy:n tarjoamiin aktiviteetteihin tästä:

Taide toimii elämässä myös hyvinvointia lisäävänä elementtinä.

Ryhmäsi luova puoli puhkeaa kukkaan Taidekoulu Alfa Artin järjestämässä taideaktiviteetissa.
Aktiviteetti voidaan suunnitella yksilöllisesti juuri teidän toiveidenne mukaisesti.

"Yksikään sellainen tunti elämästäsi, jonka vietät ratsailla, ei ole hukkaan heitettyä." 

- Winston Churchill.

Tuomarinkylän Ratsastuskoulu Oy tarjoaa virkistyspäivääsi hevosiin ja talliin tutustumista sekä haluteAnnan Kartanon salissa järjestät tasokkaat ja mieleenpainuvat kokoukset, asiakasillat, tiimipäivät, palkitsemistilaisuudet jne. max 70 hengelle. ssanne myös ratsastusta! Räätälöimme seurueen henkilömäärän sekä tarpeiden mukaan sopivan kokonaisuuden.

Huom! Painoraja ratsastukselle 90kg

Kysy tarjous. 

NATURE ESCAPE-LUONTOPAKOPELI

Kaipaatteko jotain uutta työporukan tyky-/virkistyspäivään? Nature Escapen luontoelämykset tuovat uudenlaista, ikimuistoista ja ryhmäyttävää tekemistä tiimillenne.

Luontopakopeli on pakohuonepeleistä inspiraationsa saanut elämys, joka pelataan ulkoilmassa, pienellä alueella. Pakopeli on hauskaa yhdessä tekemistä, mutta lisäksi se haastaa ja kehittää tiimin yhteistyötä. Nature Escapen pakopeleissä ohjaaja on aina mukana, jolloin te saatte keskittyä itse peliin.